Markus Krunegårdin konsertti
-

Tietoa tapahtumasta


Ajankohta: -

Tapahtumapaikka: Pyrevä-puisto / Rohkihalli
Toritie / Koulutie 14, 95700 PELLO

Katso kartalla

Liput: - 10 €

Kuvassa Markus Krunegård kera punaisen kitaran.

-

Markus Krunegårdin konsertti

Markus Krunegård Pyrevässä 18.elokuuta klo 16. Sateen sattuessa Rohkilla.

Pellolaista lähtöä äitinsä puolelta omaava, Ruotsin suosituimpiin kuuluva laulaja on nyt tehnyt suomalaista musiikkia, kuten Nokia ja Ericsson- lp:n. Laakso-yhtyeessä esiintyessään hänellä on ollut suomalaisia kappaleita myös aiemmin.

Yhdeksän vuotta sitten Markus esiintyi Pyrevässä serkkunsa Arto Tiesmaan kanssa.

Universal-yhtiölle levyttävä Ruotsin suosituimpiin kuuluva (Så mycket bättre- ohjelmassa, Vain elämää- vastine, esiintynyt) artisti on saanut mahtavia meriittejä: 2009 hän voitti Ruotsissa vuoden levy- palkinnon (Jag är en vampyr), 2012 vuoden sooloartisti, samoin vuonna 2014. Joka vuosi hän on ollut ehdokkaana sekä vuoden levy-, artisti-, tulokas-, sooloartisti-, albumi-, tuottaja, sanoittaja ja rock-sekä Grammis-kisoissa.

Yhtäkkiä viime vuonna hän huomasi osaavansa ruotsin-ja englainninkielen ohella ajatella lauluja myös suomeksi. Miss Joensuu, ja Nokia&Ericsson ovat tästä esimerkkeinä.

Esiintymiset Suomenkin TV:ssa ovat lisänneet suomalaisten kiinnostusta häneen.

18.8.2023 hän esiintyy Pyrevässä, lämppärinä Arto Tiesmaa ja Reima Juopperi, myös Markuksen taustaa esittämässä

Lipun hinta 10 €.


Kutsu kaveri mukaan!