Valoa ja voimaa - Hanna Ekolan konsertti
-

Tietoa tapahtumasta


Ajankohta: -

Tapahtumapaikka: Pellon kirkko


Lisätiedustelut

Pellon seurakunta

-

Valoa ja voimaa - Hanna Ekolan konsertti

Hanna Ekola konsertoi Pellon kirkossa su 10.4.2022 klo 18

Valoa ja voimaa on kuulijalle luvassa lämminhenkisessä Hanna Ekolan Lauluja valoksi ja voimaksi -konsertissa Pellon kirkossa sunnuntaina 10.4.2022 klo 18. Konsertin kauniit, läsnäolevat tulkinnat elämänmakuisista lauluista kertovat matkanteon iloista ja suruista sekä siitä, mistä voi saada elämäänsä turvaa, lohtua ja toivoa.

Jo yli 30 vuotta valtakunnallisesti konsertoinut Hanna Ekola tuo konserttiin tuttujen levytystensä lisäksi myös uusia laulujaan, jotka kumpuavat laulajan omista elämänkokemuksista sekä niiden synnyttämästä kiitollisuudesta.

Haluan tehdä ja tulkita lauluja, joista kuulija löytää kosketuspintaa elämäänsä. Erityisesti lohdulliset, turvaa ja toivoa välittävät laulut ovat lähellä sydäntäni, Hanna sanoo.
Laulujensa lisäksi Hanna Ekola on julkaissut 28 ajatelma- ja runoteosta. Hanna on teksteillään ja lauluillaan osannut sanoa jotain suurta yleisöä vahvasti koskettavaa, mistä kertoo se, että hänen kirjojaan on myyty noin satatuhatta ja levyjään noin kaksisataatuhatta kappaletta. Hanna on myös palkittu Emma-patsaalla ja Vuoden kiinnostavin kirja -palkinnoilla.

Hanna Ekolan kanssa musisoi pianisti-laulaja Virpi Salo. Hanna ja Virpi ovat esiintyneet yhdessä jo vuodesta 1995 lähtien. Saumattomasta yhteistyöstä syntyy herkkä ja puhutteleva kokonaisuus, jonka tunnelmassa kuulijan on helppo levähtää.

Lauluja valoksi ja voimaksi  –konserttiin ovat kaikki lämpimästi tervetulleita. Konserttiin myydään 15 euron hintaisia ohjelmia ovelta (käteismaksu), alle 16-vuotiaille ohjelma on ilmainen. Konsertin tuotosta osa lahjoitetaan Pellon seurakunnan nuorten hyväksi.

Konsertissa noudatetaan konserttipäivänä voimassa olevia koronaohjeistuksia ja toivotaan, että konserttiin tullaan vain terveenä.


Asiasanat


Kutsu kaveri mukaan!