ma marrask. 16 13:37:00 2020
Kasvomaskia kannattaa käyttää aina kaupassa ja muissa palveluissa asioidessa ja muulloinkin, kun turvaetäisyyden pitäminen ei ole mahdollista.
Alle on koottu muutamia hyödyllisiä vinkkejä koronasuojautumisesta sekä suojaimien käytöstä.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ohjevideo: Näin käytät kasvomaskia oikein (linkki avautuu uuteen ikkunaan).
Kertakäyttöisen suu-nenäsuojaimen käytön ohje:
Suojain puetaan päälle puhtain käsin. Nenä-pinne eli suojaimen yläreunassa oleva jäykiste tulee puettaessa yläreunaan. Taitokset tulevat yleensä ulkopuolelta alaspäin. Ylempi nauha laitetaan takaraivon taakse, alempi niskan taakse tai korvalenkit korvien taakse. Alareuna vedetään leuan alle. Nenäpinne muotoillaan myötäilemään kasvonpiirteitä kahdella sormella nenän molemmin puolin. Suojaimeen ei kosketeta käytön aikana. Jos on pakko koskettaa, puhdistetaan kädet ennen ja jälkeen kosketusta.
Suojain riisutaan puhtain käsin ottamalla kiinni nauhoista ja laitetaan sekajätteisiin, minkä jälkeen pestään kädet. Jos on mahdollista, että riisumispaikalla ei ole sekajäteastiaa, mukana on kuljetettava muovipussia, jossa suu-nenäsuojaimen voi viedä sekajäteastiaan.
Työterveyslaitokselta tietoa suojautumisesta koronavirustartunnalta (linkki avautuu uuteen ikkunaan).