pe helmik. 26 15:44:00 2021
2.3. lisätty päivitys harrastetilojen sulkemisesta tiedottavaan osioon: Pellon kunnan omistamat harrastetilat ovat pääsääntöisesti suljettuina, poislukien alle 16-vuotiaiden harrasteet (valtioneuvoston ohjeistus).
Viimeisen kahden viikon aikana meille on osoitettu, kuinka nopeasti tilanne koronan suhteen voi muuttua. Varsin seesteisen vuodenvaihteen jälkeen Pelloon rantautui tartuntaketju, joka näytti lähtevän levittäytymään laajasti ja kiivaaseen tahtiin. Altistuneet saatiin nopeasti tavoitettua ja asetettua karanteeniin. Saimme huomata, miten tärkeää on, että koronatestiin hakeudutaan pienienkin koronaan viittaavien oireiden ilmaantuessa, koska näin tartuntaketjut pystytään jäljittämään ja pysäyttämään. Tällä hetkellä näyttää siltä, että Pellon tartuntaketjun osalta leviäminen on saatu pysäytettyä, ja uusia koronatartuntojen ilmeneminen on rajoittunut viime päivien aikana muutamaan yksittäiseen tapaukseen, jotka ovat jo valmiiksi olleet karanteenissa. Nyt on entistä tärkeämpi muistaa koronaturvallisuustoimet eli hyvä käsihygienia, kasvomaski, turvavälit, turhien kontaktien välttäminen ja matalan kynnyksen koronatestiin hakeutuminen.
Valtiovallan taholta tulevaa ajanjakso on nimetty “loppusuoraksi”. Vaikuttaa siltä, että myös virus on mieltänyt tilanteen sellaiseksi ja on ottamassa loppukiriä. Ehdottomasti tehokkain keino vastata siihen on meidän kaikkien vastuullinen suhtautuminen annettuihin ohjeisiin.
Tätä tiedotetta on paperisena jaettu kotipalvelun piirissä oleville kuntalaisille, koska isolla osalla heistä ei ole nettiyhteyttä. Peittojakelua emme siis tällä kertaa suorita. Vetoamme kuitenkin yhteisöllisyyteesi siinä, että mikäli tuttava/ystäväpiirissäsi on kuntalainen, joka ei pääse osalliseksi tästä tiedotteesta, ilmoittaisit siitä kuntaan tai sitten vaikka tulostaisit tiedotteen hänelle omalta koneeltasi. Tällaisella toiminnalla olet tärkeänä osana sitä turvaketjua, jolla pyrimme rajaamaan viruksen leviämistä.
Valtakunnallisen ohjeistuksen (25.2.2021) mukaan kokoontumisrajoitus kiihtymis- tai leviämisvaiheessa olevilla alueella on kuusi (6) henkilöä 28.3.2021 saakka. Kokoontumisrajoitus koskee sekä yleisö- että yksityistilaisuuksia. Pellon kunnan poikkeusolojen johtoryhmä linjasi tänään pitämässään kokouksessa, että lähtökohtaisesti noudatamme Pellossa tuota kuuden (6) henkilön rajoituksia. Mikäli Lapin aluehallintovirastosta tulee tästä poikkeava linjaus, tiedotamme siitä luonnollisesti välittömästi.
Pellon kunnan omistamat harrastetilat ovat pääsääntöisesti suljettuina, poislukien alle 16-vuotiaiden harrasteet (valtioneuvoston ohjeistus). Yli 16-vuotiaiden osalta Pellon kunnan omistamat harrastustilat (Ponnen urheilutalo, jäähalli, liikuntatilat) pidetään suljettuna 14.3. saakka, jolloin tilanne tarkastellaan uudelleen. Pellon keilahalli toimii rajoitetusti ennakkovarauksella. Koulutyön ulkopuolisten ryhmäharrastusten osalta noudatetaan Pellossa valtioneuvoston suositusta, mikä tarkoittaa, että kaikki yli 16-vuotiaiden ryhmätoiminnat ovat keskeytyksissä 28. maaliskuuta 2021 asti.
Meän Opinahjossa palataan lähiopetukseen viikolla 9 lukuun ottamatta lukiota, joka jatkaa edelleen etäopetuksessa. Opetukseen liittyvistä järjestelyistä tiedotetaan perheitä tarkemmin Wilman välityksellä. Koulutyöskentelyn osalta on tulossa vielä tarkennuksia, ja myös niistä tiedotetaan WILMAn avulla.
Koulun arjessa edellytetään, että koko henkilöstö sekä oppilaat 5. luokasta ylöspäin käyttävät kasvomaskia koulupäivän aikana. Myös koulukuljetuksissa on käytettävä suojamaskia koko matkan ajan.
Tartuntavaara vaanii yhtälailla sekä vapaa-ajalla että työpaikalla. Tästä syystä on tärkeää, että myös työyhteisöissä noudatetaan entistä tarkemmin annettuja ohjeistuksia.
Asiakkaita kohtaavien henkilöiden on käytettävä kasvomaskia ja asiakkaalla on oltava mahdollisuus käsien desinfiointiin. Tämä vahva suositus koskee sekä yleisiä tiloja että yritysten käytössä olevia tiloja.
Vahva etätyösuositus on annettu kaikille, joiden tehtävä mahdollistaa työskentelyn etäyhteydellä.
Koronaepidemian leviämisen ehkäisemiseksi on ensiarvoisen tärkeää hakeutua koronatestiin, mikäli tuntee pieniäkään koronaan viittaavia oireita. Koronatestiaika varataan terveyskeskuksesta soittamalla numeroon 040 713 2771 (virka-aikana klo 8-16, lauantaisin 9-14) ja 040 713 2743 (muina aikoina).
80-vuotiaille ja sitä vanhemmille on nyt soitettu ja annettu aika rokotteelle. Jos joku tästä ikäryhmästä ei ole saanut puhelua, pyydetään soittamaan rokotepuhelimeen 040 631 9613 mahdollisimman pian. Rokotepuhelin on käytössä maanantaista perjantaihin klo 8.30-15.00.
Seuraavaksi rokotusvuorossa ovat vuosina 1941-1945 syntyneet. Viikoilla 9 ja 10 käytettävissä olevat rokotusajat on varattu. Tiedotamme heti, kun ikäryhmälle sopivia rokotteita on taas saatavissa.
Tämänhetkisen tiedon mukaan viikolla 11 on tulossa AstraZenecan rokotetta, joka on tarkoitettu alle 70-vuotiaille riskiryhmäläisille. Riskiryhmäläiset voivat soittaa rokotepuhelimeen ensi viikosta (vko 9) alkaen. Sairaanhoitaja arvioi, mihin ryhmään soittaja kuuluu ja antaa ajat sen mukaan.
Rokotuksissa ja niiden kiireellisyysjärjestyksessä noudatetaan THL ja sairaanhoitopiirin ohjeistusta. Rokotepuhelimen numero on 040 631 9613 (ma-pe klo klo 8.30-15.00).
Pidetään korona täällä Pellossa kurissa yhteisvoimin ja nautitaan koronaturvallisesta ulkoilusta auringonpaisteisessa luonnossa, jossa ensimmäiset kevään merkit ovat jo ilmassa. Tästäkin selvitään, yhdessä!