-

Sairaanhoitopiirin uudet toimintaohjeet koronaan liittyen

pe tammik. 28 16:27:00 2022

Varmistettu koronavirustartunta johtaa 7 vrk:n eristykseen.

Altistuneita henkilöitä ei enää aseteta karanteeniin, vaan:

  • Covid-19 infektioon sairastunutta pyydetään informoimaan altistuneita.
  • Altistumisena voidaan pitää
    • noin 15 minuutin oleskelua kasvotusten tai samassa huoneessa potilaan oireiden keston aikana
    • tai 48 tuntia ennen oireiden alkua
    • tai oireettomalla positiivisella kaksi vuorokautta ennen testausta. 
  • Altistumista voi tapahtua jo lyhyemmässäkin ajassa, esimerkiksi samassa taloudessa asuville tai siellä vierailleille henkilöille.
  • Altistuneita suositellaan tarkkailemaan oireitaan ja hakeutumaan testiin mikä infektio-oireita ilmenee.
  • Perheen tai saman talouden altistuksissa ensimmäisen henkilön sairastumisen jälkeen altistuneiden henkilöiden testaaminen jatkuu viimeisen koronapositiivisen oireiden alusta 5 vuorokautta. Aika lasketaan oireiden alusta tai oireettomalla testipäivästä.
  • Sosiaali- ja terveydenhuoltoalan työntekijöitä suositellaan testattavaksi 5 vuorokauteen asti viimeisestä altistumisesta.

Testiin voi edelleen varata ajan nettiajanvarauksesta https://ajanvaraus.pello.mediatri.fi/ (linkki avautuu uuteen ikkunaan) tai soittamalla 040 713 2771. Samasta numerosta saa neuvontaa ongelmatapauksissa.

Koronatapauksia esiintyy myös Pellossa, joten maskien käyttö ja korostettu käsihygienia on edelleen ensiarvoisen tärkeää!