ti helmik. 22 10:58:00 2022
Karanteeniin tai eristykseen asettamisesta pääsääntöisesti luovutaan ja kotitestauksen merkitys korostuu. Koronatestauksen perusteiksi otetaan pääsääntöisesti lääketieteelliset syyt.
Koronatestaus kohdennetaan jatkossa seuraavasti:
Perusterveille henkilöille, joilla on koronaan viittaavia oireita, suositellaan kotitestien tekemistä. Mikäli testitulos on positiivinen, suositellaan jäämään sairastamaan kotiin viideksi vuorokaudeksi oireiden alkamisesta. Terveydenhuollon henkilöstön riittävyyden turvaamiseksi koronakoordinaatioryhmä suosittelee, että työnantajat hyväksyisivät nyt myös viiden päivän omailmoituksen sairauspoissaololle.
Lapin alueen ajankohtaiset suositukset ja rajoitukset ovat löydettävissä www.koronaturvallinenlappi.fi –sivuilta (linkki avautuu uuteen ikkunaan).
Maskisuositus poistetaan peruskoulun 1. – 9. luokilta, mutta koululla on edelleen saatavilla maskeja, joita oppilaat voivat halutessaan käyttää. Toisen asteen oppilaitosten maskisuositus pidetään vielä voimassa.
Työpaikoilla suositellaan pidettävän maskeja. Etätyösuositus jatkuu edelleen. Hoivayksiköissä ja vuodeosastolla olevien altistuneiden erityisistä suojakäytännöistä ja testauksesta luovutaan. Vuodeosaston vierailukiellosta luovutaan, mutta tarvittaessa vierailukielto otetaan uudelleen käyttöön, mikäli tartuntoja on paljon.
Oireettomia, vähäoireisia tai altistuneita ei enää testata terveyskeskuksessa, vaan kotitestin tekemistä suositellaan tarpeen mukaan. Poikkeuksena SOTE-henkilökunta, joka voi edelleen varata ajan nettiajanvarausesta https://ajanvaraus.pello.mediatri.fi/ (avautuu uuteen ikkunaan) tai soittamalla 040 713 2771. Altistuneen sote-henkilöstön testauskäytäntöä viiden päivän ajan suositellaan jatkettavaksi.
Mikäli kuuluu vakavaan riskiryhmään tai tarvitsee hoitajan tai lääkärin arviota terveydentilasta, otetaan yhteyttä puhelimitse hoidon tarpeen arviointia varten soittamalla numeroon 040 713 2771.
Muistutuksena, että Pellon terveyskeskuksessa toimii terveyspalveluiden verkkoajanvaraus, jonka kautta kuntalaiset voivat itse varata aikoja terveyspalveluihin.
Verkkoajanvarauksen kautta voi varata seuraavia aikoja:
Terveyspalveluiden ajanvaraus löytyy osoitteesta https://ajanvaraus.pello.mediatri.fi/ (avautuu uuteen ikkunaan)
Sähköisellä yhteydenottolomakkeella voit ottaa yhteyttä terveyskeskukseen silloin, kun sinulle parhaiten sopii. Voit olla yhteydessä kaikenlaisissa terveyteen, sairauteen tai esimerkiksi lääkitykseen liittyvissä asioissa. Lähettämäsi tiedot kirjataan potilasasiakirjoihin. Enää ei ole välttämätöntä soittaa puhelimella ja jättää takaisinsoittopyyntöä. Kuntalaisia pyydetäänkin olemaan ensisijaisesti yhteydessä sähköisesti.
Pyrimme vastaamaan yhteydenottoosi mahdollisimman pian seuraavien kriteerien mukaisesti:
Päivystysasioissa soita numeroon 040 713 2771. Hätätapauksessa soita 112.
Löydät ohjeet ja Virtu -yhteydenottokaavakkeen täyttömahdollisuuden kunnan verkkosivuilta maaliskuun alkupuolelta alkaen. Puhelimitse voit olla edelleen yhteydessä ma-ti klo 8-15, ke klo 9-15 ja to-pe klo 8-15 välisenä aikana terveyteen ja sairauteen liittyvissä asioissa soittamalla 040 713 2771. Reseptit toivotaan uusittavan Omakannassa.