Muutoksia koronatestauksiin Pellossa
-

Julkaistu

Muutoksia koronatestauksiin Pellossa

Sännöllisessä työssäkäyntiliikenteessä testitulos on voimassa viikon

Ruotsin päätös vaatia voimassa olevaa koronatestiä maahan saapumisen ehdoksi, on ruuhkauttanut testitoiminnan myös täällä Pellossa. Tästä syystä joudumme tekemään uusia linjauksia kyseiseen toimintaan tästä päivästä (6.2.2021) alkaen.

  • Säännöllisesti rajan yli työssäkäyville testi on voimassa yhden viikon.
  • Kun tietää etukäteen työmatkansa ajankohdan, tulee varata testiaika hyvissä ajoin. Ajanvarauksen puhelinnumero on 040 713 2771 (ma-pe klo 8-16, la klo 9-14). Muina aikoina kysymyksiin vastataan vuodeosaston numerosta 040 713 2743, mutta testaaminen pyritään keskittämään päivän ajalle. Tällä keinoin vähennetään viikonloppuun osuvaa testaamista.
  • Mikäli rajanylitys koskee ostosmatkailua, niin testausta ei enää tehdä kunnan kustannuksella. Tällaisissa tapauksissa on syytä hankkia testi yksityiseltä toimijalta.
  • Testausten määrä on siinä määrin kasvanut, että joudumme rajoittamaan Pellon terveyskeskuksen testipisteen ensisijaisesti Pellossa asuville ja oleskeleville henkilöille, sekä Pellon rajanylityspaikalta maahan tuleville. 
  • Testien ruuhkautumista ilmenee jokaisessa rajakunnassa, ja siksi toimitaan siten, että kansalaisia testataan ensisijaisesti aina omassa kunnassa. Näin voidaan tasata testauskapasiteetteja jokaisessa kunnassa käytössä olevien resurssien mukaisesti.

Tässä uudessa tilanteessa vaaditaan taas meiltä jokaiselta malttia ja vastuullisuutta. Sosiaalisen kanssakäymisen ja ostosmatkailun rajoitukset valtakunnan rajan yli meistä jokainen varmasti kestää, mutta rajan yli toimivia yrityksiä ja työssäkävijöitä tämä koskettaa myös taloudellisesti. Pidättäytykäämme siksi tarpeettomalta liikennöinniltä rajan yli, ja mahdollistetaan siten testaus ja valvontaresurssien riittävyys tarpeellisille toiminnoille. Se on meidän kaikkien etu.

Eero Ylitalo
Kunnanjohtaja

Maija Risku
Vastaava lääkäri


Asiasanat


Piditkö uutisesta? Jaa se kaverille!