Julkaistu 13.09.2023 Pellon kunnalle kunniamaininta Suomen koiraystävällisin kunta -kilpailussa! Palkinto luovutettiin kunta-alan suurtapahtumassa Kuntamarkkinoilla Helsingin Kuntatalolla 13.9.2023 Pellon kunnalle myönnettiin kunniamaininta Suomen koiraystävällisin kunta -kilpailussa. Perusteluissa todettiin, että Pello on pieni, aktiivinen kunta, jossa koirien merkitys liikuttajina ja ihmisten parhaina ystävinä on nostettu tärkeään asemaan. Koirilla on monipuoliset ulkoilumahdollisuudet. Talvella koiran kanssa voi hiihtää suurimmassa osaa lähes sadan kilometrin pituista latuverkostoa. Kunnan kevyen liikenteen väylillä on säännöllisin välein koirankakkajäteastioita. Kunnassa toimii hyvin aktiivinen koiraharrastuskerho, joka tekee tiivistä yhteistyötä kunnan kanssa. Kunnan alueella toimivassa hallissa toimii koira-alan yrittäjiä, ja koiraharrastajat saavat vuokrata hallia käyttöönsä edulliseen hintaan. Kunnan perusopetus käyttää hallia liikuntatilanaan liikuntatunneilla. Kunnalla on käytössä sähköinen infopalvelu, josta voi tarkistaa, millainen on koiralatujen viimeisin kunnostustilanne. Suomen koiraystävällisin on Mäntsälä Voittajaksi Koiraystävällisin kunta -kilpailussa selvisi Mäntsälä. Pellon lisäksi kunniamaininnan kilpailussa sai Kannus. Kilpailun tarkoituksena on edistää koiraystävällisyyttä kunnissa. Suomessa on Taloustutkimuksen arvion mukaan noin 800 000 koiraa. Joka viidennessä taloudessa on koira. Koirien kanssa liikutaan ja harrastetaan paljon. - Kuntien koirapalvelut ja koiraystävällisyys vaikuttavat monilla tavoin koiranomistajien ja koiraharrastajien arkeen. Hyvät palvelut edesauttavat koiran kanssa liikkumista, harrastamista ja koiran hyvää elämää. Koiraharrastajat puolestaan voivat antaa kunnalle paljon kokoamalla ihmisiä eri puolilta Suomea tapahtumiin kunnan alueelle tai tuomalla erilaisilla koira-avusteisilla toiminnoilla hyvinvointia monille eri-ikäisille. Puhumattakaan siitä, että koirat liikuttavat suomalaisia päivittäin yli kaksi miljoonaa kertaa, ja ovat rakkaita perheenjäseniä, luettelee Suomen Kennelliiton hallituksen puheenjohtaja Esa Kukkonen. Suomen koiraystävällisin kunta -kilpailussa arvioitiin kunnan koiraystävällisyyttä kolmesta eri näkökulmasta – millaisia ovat kuntien ylläpitämät koirapalvelut, miten koiramyönteinen kunta yleisesti on, ja miten koirat ja koiraharrastajat huomioidaan päätöksenteossa. Kunnat vastasivat sähköisellä lomakkeella kaikkiaan 14 kysymykseen, joiden vastausten pohjalta kilpailun raati valitsi palkittavat. Suomen koiraystävällisimmäksi kunnaksi valittu Mäntsälä on erittäin koiraystävällinen ja koirapalvelumyönteinen kunta, jossa on ymmärretty, miten helpottaa koiranomistajien arkea. Kunta toimii aktiivisesti koiraharrastajien kumppanina ja on houkutellut alueelleen monipuolista, laajemmankin alueen koiraharrastajia palvelevaa yritystoimintaa. Mäntsälä antaa tiloja koiraharrastajien käyttöön. Koirille on monipuolisia ulkoilumahdollisuuksia: lenkkipolkuja, koirametsä, uimamahdollisuuksia, koirien temmellysalue ja valjakkokoirareitistö. Reittien varsilla on roska-astioita, ja kunta tarjoaa koirankakkapusseja koirien jätöksille. Koulutus- ja harjoitushalleja on kunnassa pian kaksi. Kannus ja Pello saivat kunniamaininnan Pellon lisäksi toinen kunniamainannan saanut oli Kannus. Suomen koiraystävällisin kunta -kilpailuun tuli kaikkiaan 18 hakemusta. Joukossa oli monia laadukkaitahakemuksia, joten kilpailuraadin valinta ei ollut helppo. Kilpailijoina oli sekä kasvukuntia että pieniä maaseutukuntia. Kilpailuraati halusi palkita voittajan lisäksi kaksi muuta kuntaa kunniamaininnalla. Kunniamaininnan saanut Kannus on nostanut koiramyönteisyyden pienen maalaiskaupungin vetovoimatekijäksi. Koira-ala on vahvasti läsnä kunnan alueella toimivissa koulutuspalveluissa. Kunnassa on myös koira-alan yritystoimintaa. Koirilla on kunnassa monipuoliset ulkoilumahdollisuudet. Kuntaan on rakenteilla uusi 1,4 hehtaarin suuruinen, Suomen suurimpiin kuuluva koira-aitaus. Kunnan alueella on lähes sata roska-astiaa koirien jätöksille keskustassa ja ulkoilureittien varrella. Kannuksessa koirat ovat tervetulleita lähes kaikkialle pois lukien elintarviketilat ja steriilit hoitotilat. Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä Kpedun ammattiopistossa toimii kennellinja. Kannuksen lukion eläinlääketieteellinen linja ja Kpedun lemmikkihoitola sekä pieneläinklinikka ovat vetovoimatekijöitä, joihin kunta on panostanut. Seuraavaksi on vuorossa uuden vielä paremman sisähallin rakentaminen Kpedun koulutusyksikön yhteyteen. Suomen koiraystävällisin kunta -kilpailu on osa Koira kansalaisena -teemavuotta Suomen koiraystävällisin kunta -kilpailu julkaistiin kunnille huhtikuussa. Kilpailu on osa Suomen Kennelliiton Koira kuntalaisena -teemavuotta, jonka aikana Kennelliitto nostaa esille koiran merkitystä yhteiskunnassa monin eri tavoin ja pyrkii myös parantamaan koiran asemaa. Kilpailun raadissa olivat mukana Koira kuntalaisena -teemavuoden vetäjä, Kennelliiton hallituksen jäsen, Jussi Liimatainen, yrittäjä Marko Björs, kaupunkimuotoilija Sara Ikävalko ja Kennelliiton kunniapuheenjohtaja Helena Suni.